
1. Päivä: Saapuminen Ruovedelle
2. Päivä: Haukkamaan kierros Kierroksemmme alkaa Kantatie 66 reunalta Kukkapaikan luota. Saapuminen joko omalla autolla, tai pyörällä. Vierailemme Haukanhiedalla ja voimme virkistyä ihanalla hiekkarannalla. Suurimman osan reitistä pyöräilemme Helvetinkolun kansallispuistossa. (n. 47 km)
3. Päivä: Rally- karhun kierros Lähtöpaikamme on tänään noin Kantatie 66 ja Vilppulan tien risteyksessä. Reitimme kulkee osaksi 1000 Järven Rallyn reittiä, osaksi pyöräilemme läpi Karhulan (siellä vihtyivät karhut jo ennen vanhaan). Ajamme ohi Siikanevan (mahdollisuus tehdä patikka kierros lepopäivänä) (n. 63 km)
4. Päivä: Kurjen kierros Tänään ajamme Helvetinkolun reunaa pitkin ja teemme kauniin kierroksen hiljaisilla sivuteille. Suomalaista luontoa parhaimmillaan. Keväisin ja syksyisin voimme täällä seurata isoja kurkiauroja. Kurkien saapuessa ja lähtiessä ne tervehtivät meitä kova äänisesti. (n. 66 km)
5. Päivä: Lepopäivä Tämän päivän voimme käyttää huilaamiseen, uimiseen, kalastamiseen, Tarjanne odottaa matkustajiaan, Siikaneva vaellus, Museot, Näettelyt ja Konsertit kutsuvat lomalaista.
6. Päivä: Lohen kierros Tänään nähdään kuinka eilen tuli huilattua, pisin etappimme odottaa pyöräilijää. Kauniita sivuteitä Vilpun koskelle. Reitiltä löytyy aina myös kivoja uimarantoja ja uikkarit kannatta aina ottaa mukaan. Koskella voit miettiä koska tulet narraamaan lohia. Paluumatka on vielä yhtä kiinostava, teemme pienen mutkan matkaan ja kierämme Hanhon kautta. Reittiä voi tässä kohdassa myös lyhentää ja ajaa jo etukäteen lämmittämään saunaa. (n. 95,5 km)
7. Päivä: Lepopäivä Eilisen jälkeen olemme lepopäivän tienanneet. Samat mahdollisuudet päivän viettoon kuin viidentenäkin päivänä.
8. Päivä: Museotien ja Ilveksen reitti Lähtöpaikkana toimii taas Kukkapaikan pysäköintialue.. Museotie on „kunnostettu“ ja hoidetaan kuten ennen vanhaan. Reittin varrelta löytyy vanhoja maalaistaloja, kartanoita ja tietysti Muroleen kanava. Pekkalan kartanon tallikonsertit ovat melkein välttämättömiä musiikista kiinnostuneelle. Reitin metsistä löytyy kaikki Suomen isot pedot (ahmaa lukuun ottamatta) varsinkin ilvekset tuntevat olevansa täällä kotonaan. (n. 61 km)
9. Päivä: Suden reitti Älä ole huolissasi, emme ole aivan niin syrjässä, että sudet tulisivat päivää sanomaan. Kameran mukaan otto on tällä reitillä samoin kuin oikeastaan kaikilla etapeilla melkein pakko. Toriseva, Visuveden kanava, Pajuskylän luontopolku ym tekevät reitistä todella kiinnostavan. (n. 65 km)